torstai 11. joulukuuta 2014

So it begins - Talmahype!

Nyt kun kattoo ikkunasta ulos, niin ei ihan heti ekana tulisi mieleen että joulu lähestyy jo ihan huimaa vauhtia ja eletään joulukuun aikaa. Onneksi vaikealta vaikuttava talvenalku ei ole vielä kilahtanut nilkoille, nimittäin Talma avasi ovensa viikko sitten ja pääsin fiilistelemään sitä jo viime lauantaina hyvässä seurassa. Tuolloin mun laskeminen koostui pääasiassa yleisestä vierimisestä ja switchin treenaamisesta. Jostain tyhmästä syystä en kokenut asiaa presseille. Päivä oli kuitenkin siitä huolimatta mahtava!

Tänään, torstaina mulla oli tän viikon ainut vapaailta ja niinpä pakattiin Emmin, Nooran ja Jebun kanssa kamppeet autoon ja suunnattiin nokka kohti Talmaa. Iltalaskut alkoi aika lepposasti. Yritin jotain pientä kikkailla rinteessä ja hissimatkat jubailin pienen ja reippaan pojan kanssa, joka innostui viime vuonna äitinsä lautailusta ja halusi itsekin oppia. Tää poika oli niin sulonen, kun esitteli mulle temppuvarastonsa. Semmosii juttuja mitä ei ite kelaisi tekevänsä. Onneksi joillain on paljon mielikuvitusta :)

Kuumottelin myös tunnin ekan linjan leveetä pressiä, jossa oli pienonen gap. Tähän mennessä oon mennyt vaan ride-in pressejä, joten mun kauhuskenaario muodostui siitä mielikuvasta, että putoon sinne koloon. Nyt jälkeenpäin se tuntuu ihan hölmöltä, mutta hauskahan tälle on nauraa. Mä mm. kävin keskusteluja itseni kanssa ennen vauhdinottoo, että "Nyt menet. En mene. Menethän. No emmä uskalla. Mikä on muka pahinta mitä vois käydä? No varmaan se, että lähen täältä pois ja tajuun etten ees yrittänyt." Tunnin mä sitä pressiä mittailin ja välillä kävin laskemassa sen ohi, kunnes kello oli 20:10 ja tajusin mun armonajan valuvan vähiin. Lopulta kun sitten lopetin pähkäilyt ja menin enkä meinannut, niin jännitys purkaantui kertaheitolla ja mua lähinnä nauratti se kaikki kuumottelu. Noora oli siinä ihan oikeassa, että sitten kun kerran menee, niin tajuaa ettei siinä koskaan mitään vaikeeta ollutkaan.

Mahtava alotus kaudelle. Tämmöset hetket osoittaa sen, miksi mä rakastan niin paljon tätä lajia. Joka kerta täytyis vaan puskea itsensä yrittämään jotain uutta vaikka kuinka pelottaisi. Pelkurina on ehkä siinä mielessä hyvä olla, koska se pelon voittaminen tuntuu vaan tuplasti paremmalta, kuin että homma ois vaan peace of cake. Ja itseasiassa, jos se niin olisi niin tekisin salee jotain väärin.

Loppuun vielä videoklippi tämän päivän itsensä ylittämisestä. Ens kerralle mulla on vaikka mitä vaihtoehtoja kokeilla. Tekisinkö tohon boardsliden vai koittaisinko tailpressaa. Tai mitä jos vaikka tuolta vierestä harjottelisin ollaa putken päälle. Onneksi mun leikkikentällä on paljon vaihtoehtoja ja koko talvi toteuttaa niitä :)


8 kommenttia:

  1. Moi!
    Tosi kiva seurata sun edistymistä, varsinki ku oot saman tasonen laskija ku itte oon! :D Tosiaan itte uskalsin tossa lauantaina kans ensimmäistä kertaa mennä leveetä pressiä jossa oli gap ja kans sitten pienestä "hyppyristä" rinteen reunassa sain tehtyä ensimmäinen frontti 180 ja oli kyl aivan huikeet fiilikset!! Lisäksi hypin pienestä hyppyristä ja havittelin indy grabiä ja kyl se sit onnistu tosin hyvin vähän ajan koska hyppy oli pieni :D Ikävästi vaan rikoin polven sitten lopuksi ja nyt ei kävely ees onnistu... t. Blogin innokas 17v seuraaja oulun seudulta (:

    VastaaPoista
  2. Cuuuul!! Mulla ei oo vielä spinei oikeen lähtenyt. Fronttiin on tosi outoo pyörii ja backiin taas on vaikeeta ku ei nää menosuuntaa. Pitäis vaan nyt päättää kumpaa lähtee eka treenaa :D Voi paska vaan sun polven kanssa. Toivottavasti on parempi jo? :/

    VastaaPoista
  3. Joo paremmassa kunnossa jo, vähän pittää vaa ottaa nyt iisimmin ku tarkotus ois tos uudenvuoden jälkeen lähteä rukalle tai leville (: Ja en nyt mikään paras täs oo neuvomaan mut kannattaa ainaki minusta lähteä eka fronttia kokeilee. Pittää vaa muistaa ylä kroppaa käyttää apuna ni saa pyöräytettyä ympäri ettei jää siihe 90 asteeseen niikun mulla ainaki usein jää :D Ja ite kattelin youtubesta tutorialeja ja sitten tos olohuoneessa kokeilin lattialla hyppiä ympäri laudan kans (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oon ottanut olkkaritreenit käyttöön :D Muthei vähänkö siistii, mäkin oon menossa uudenvuoden jälkeen Leville. Tarkalleen ottaen 3.-8.1. Ehkä näät mut sit siellä vierimässä lumipallona rinteitä pitkin :D

      Poista
    2. Rupesin vast tänää seuraa siun blogii vähäse mut vaikuttaa hyvält blogilt varsiki ku ite oon melkei samantasone lautailija ja vähä huonompi skeittaaja mut yh, miks ei vois tulla pitkäks aikaa viimeiki kunno pakkaset ja lunta ni pääsis lautailee ku laskettelukeskus sais viimei avattuu rinteesä ;) haluun päästä taas treenaa kaikkii siistei temppui ja hioo noit aikasemmi oppimiani :)

      Poista
    3. Kiva kuulla että pidät blogista. Kiitos! Tommoset kommentit motivoi kirjoittamaan! Toivottavasti kuukaudessa on tullut sinnekkin lunta tupaan :D Jos on vaan tarpeeks orientoitunut laskettelukeskus lähellä, niin ne pistää vaikka väkisellä rinteet pystyyn :) Plussasäässä on ihan hauska laskee, ei satu kaatuu uusii temppui :D Tsemppii reeneihin ja ennen kaikkea pidä hauskaa rinteessä!

      Poista
  4. Onpa kiva et pidät tällasta blogia :) Viime talvena viel keskusteltii siel demis Alussa oli lumi, lauta ja nainen -keskustelussa, mutta kävin äsken kattoo nii ei ookkaa kukaa enää ollu aktiivinen siin :D Olin nimellä ssnoukka siellä. Olin eilen lumilautailee ekaa kertaa koko talvena ja olipas hurjaa! Mut opin kyl nopee jonkinnäkösesti laskee mut pressei tai mitää en kyl uskaltanu ku en oo muutekaa ollu hyvä niis. Vitsi ku tuli taas fiilis et pitäis treenaa laskee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heei!! Mä muistan joo sut :) Harmi tosiaan, mäkin oon vilkuillu sitä topaa, mutta ei vaikuta hirveen aktiiviselta koko demi nykypäivänä. Mut hei hyvä et säki oot päässy laskee. On se kyllä parasta :) Ja rauhassa vaan niitä pressejä koklaa. Saman kanssa mäki painin alkukaudesta, mutta mulla laskukaverit tsemppaa aina kokeilee. Toivottavasti sullakin on semmosta laskuseuraa :)

      Poista