torstai 11. joulukuuta 2014

So it begins - Talmahype!

Nyt kun kattoo ikkunasta ulos, niin ei ihan heti ekana tulisi mieleen että joulu lähestyy jo ihan huimaa vauhtia ja eletään joulukuun aikaa. Onneksi vaikealta vaikuttava talvenalku ei ole vielä kilahtanut nilkoille, nimittäin Talma avasi ovensa viikko sitten ja pääsin fiilistelemään sitä jo viime lauantaina hyvässä seurassa. Tuolloin mun laskeminen koostui pääasiassa yleisestä vierimisestä ja switchin treenaamisesta. Jostain tyhmästä syystä en kokenut asiaa presseille. Päivä oli kuitenkin siitä huolimatta mahtava!

Tänään, torstaina mulla oli tän viikon ainut vapaailta ja niinpä pakattiin Emmin, Nooran ja Jebun kanssa kamppeet autoon ja suunnattiin nokka kohti Talmaa. Iltalaskut alkoi aika lepposasti. Yritin jotain pientä kikkailla rinteessä ja hissimatkat jubailin pienen ja reippaan pojan kanssa, joka innostui viime vuonna äitinsä lautailusta ja halusi itsekin oppia. Tää poika oli niin sulonen, kun esitteli mulle temppuvarastonsa. Semmosii juttuja mitä ei ite kelaisi tekevänsä. Onneksi joillain on paljon mielikuvitusta :)

Kuumottelin myös tunnin ekan linjan leveetä pressiä, jossa oli pienonen gap. Tähän mennessä oon mennyt vaan ride-in pressejä, joten mun kauhuskenaario muodostui siitä mielikuvasta, että putoon sinne koloon. Nyt jälkeenpäin se tuntuu ihan hölmöltä, mutta hauskahan tälle on nauraa. Mä mm. kävin keskusteluja itseni kanssa ennen vauhdinottoo, että "Nyt menet. En mene. Menethän. No emmä uskalla. Mikä on muka pahinta mitä vois käydä? No varmaan se, että lähen täältä pois ja tajuun etten ees yrittänyt." Tunnin mä sitä pressiä mittailin ja välillä kävin laskemassa sen ohi, kunnes kello oli 20:10 ja tajusin mun armonajan valuvan vähiin. Lopulta kun sitten lopetin pähkäilyt ja menin enkä meinannut, niin jännitys purkaantui kertaheitolla ja mua lähinnä nauratti se kaikki kuumottelu. Noora oli siinä ihan oikeassa, että sitten kun kerran menee, niin tajuaa ettei siinä koskaan mitään vaikeeta ollutkaan.

Mahtava alotus kaudelle. Tämmöset hetket osoittaa sen, miksi mä rakastan niin paljon tätä lajia. Joka kerta täytyis vaan puskea itsensä yrittämään jotain uutta vaikka kuinka pelottaisi. Pelkurina on ehkä siinä mielessä hyvä olla, koska se pelon voittaminen tuntuu vaan tuplasti paremmalta, kuin että homma ois vaan peace of cake. Ja itseasiassa, jos se niin olisi niin tekisin salee jotain väärin.

Loppuun vielä videoklippi tämän päivän itsensä ylittämisestä. Ens kerralle mulla on vaikka mitä vaihtoehtoja kokeilla. Tekisinkö tohon boardsliden vai koittaisinko tailpressaa. Tai mitä jos vaikka tuolta vierestä harjottelisin ollaa putken päälle. Onneksi mun leikkikentällä on paljon vaihtoehtoja ja koko talvi toteuttaa niitä :)